Tehtiin koulussa Niinan kanssa perjantaina pakkaseen hyytymään passion-vadelmahyydykekakkuja. Maanantaina, eli ystävänpäivänä, päätettiin tehdä niistä sitten ystävänpäivähenkisiä kakkuja.

Niina sai idean noista mun aikaisemmin tekemistä kakuista näille sydämille:

Tehtiin niitä sitten iso kasa ja koristeltiin niillä kakut:

Suklaareunuksia tein kolmeen kakkuun. Ja ihmettelin kuinka hyvin onnistui! Vaikka vasta tokaa kertaa elämässäni tein sellaisia, ekalla kerralla ei tullut niin hyviä kun tein minigrippussin avulla. Koulussa tehtiin reunakalvolle.

Vinkki!

Suklaareunukset: Tee mieluiten reunakalvolle ja temperoidulla suklaalla. Kotona tein temperoimattomalla, mutta paremmin onnistuu temperoidulla. Jotkut suklaat eivät meinaa edes hyytyä.

Itse olen ostanut leivontakaupasta reunakalvoa, mutta se on ollut niin tiukasti pyöritetty että se ei kyllä meinaa pysyä auki pöydällä levitettynä :/ Täytyis tukusta saada hankittua parempaa reunakalvoa.

Spritsaa haluamasi kuvio reunakalvolle, odota ihan pieni hetki että suklaa ihan vähän jähmettyy, mutta ei liikaa! Nosta varovasti reunakalvon reunoista ja asettele kakun ympärille! Tiukasti että se tarttuu kakun pintaan hyvin. Painele lopuksi. Anna hetki hyytyä ja irrota kalvo. Tadaa! Lisään vaihekuvat joskus ;)